Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Vuonna 2016 kaksi yrittäjänaista, Riina ja Riitta, yhdistivät visionsa ja voimansa: syntyi OMIN OY, joka aloitti toimintansa elokuussa Lastenvaatekarnevaaleilla. Palapelipaita, rusettimekko ja nepparilahjehousut sekä bodyt, baggyt ja jumppikset johdattivat uuden merkin alkuaskeleita kotimaisten lastenvaatteiden markkinoilla. Lastenvaatteiden ohella aloitettiin suhteellisen laajalla valikoimalla minimalistisia sisustustuotteita.

 

Keväällä 2017 tapahtuneiden muutosten jälkeen OMIN on ollut yksin Riinan omistuksessa ja hoidossa. Aviomies Ilpo on tukenut yritystoimintaa päivätyönsä ohessa.

 

Vuonna 2019 tamperelainen pienyritys luo uutta ja kehittyy jatkuvasti. Perustarkoitus on selkeä: palvella kasvavaa vastuullisia valintoja tekevää asiakaskuntaa tarjoamalla lähituotantona valmistettuja, laadukkaita ja ekologisia lastenvaatteita. OMIN-tyyli muodostuu keskenään yhteensopivista yksivärisistä ja kuosillisista vaatteista, joista valtaosa on unisex-mallisia. Keväästä 2018 lähtien on julkaistu useampi kuosillinen mallisto, joissa ihastuttaneiden kuosien suunnittelija on nokialainen Sokru, Outi Virtanen.

 

Yrityksen eettisenä periaatteena on omien arvojensa ja kestävän kehityksen vaaliminen kaikessa toiminnassaan. Vaatemallistot suunnitellaan ja valmistetaan piensarjoina, lähituotantona Tampereella. Vaatteissa käytettävien laadukkaiden kankaiden päämateriaalina on sertifioitu luomupuuvilla. Tuotteiden laadusta on saatu asiakkailta valtavasti hyvää palautetta!

 

Työtilassa Tampereella pidetään kauppapäivää pääsääntöisesti keskiviikkoisin klo 11-17, kannattaa seurata Instagram- ja Facebook-ilmoituksia. Lisäksi OMIN osallistuu vuoden aikana useisiin tapahtumiin, kuten Lapsimessut, Designtorit, Suomen Kädentaidot, Lastenvaatekarnevaalit sekä useat pop up -tapahtumat eri puolilla Suomea.

 

Tervetuloa tutustumaan meihin ja tuotteisiimme!

 

Ystävällisin terveisin, Riina / OMIN